10.5.2026. Veto teki kuuden pisteen reissun itärajalle kun Henri Puputti antoi alkutahdit myös KiPan kaatamiseen. KiPa–ViVe 0-2 (0-3,2-4)

Oiva Mämmi iski debyyttiottelussaan juoksun kotiuttamalla välilyönnilä Sulo-Veikko Varosen

KATSO LISÄÄ KUVIA OTTELUSTA

KiPan kauden avausottelussa oli miltei 2000 katsojaa viettämässä äitienpäivän iltaa Kiteen kaupungin tarjoamassa ilmaisottelussa. Aurinko enimmäkseen lämmitti mukavasti, mutta varjossa oli viiman ja +13 asteen lämpötilan vuoksi keväisen koleaa.

Sataprosenttisesti vaihtaneelle Aku Kettuselle KiPan ykköpalkinto

– Hyvin tyypillinen eka peli, paljon toisssijaisia virheitä, jännittynyttä. Mutta ei mitään syytä miksi noin pitäisi olla, ei sen taakse voi mennä yhtään, pohdiskeli KiPan ykköspalkittu, satarposenttisesti 5/5 kertaa kärkeä vaihtanut kolmospolttaja Aku Kettunen.

Rantakentällä äitienpäivän alkuiltaa viettämässä 1965 katsojaa.

– Tuli vähän isompiakin virheitä ja lyöntipelissä jäätiin perrään ainakin alussa. Yllätyin noista kolmostilanteiden määrästä (11-16). Sisäpelissä oltiin koko ajan vähän jälkijunassa, etenkin kakkonen tuotti vähän ongelmia, mikä vaikeutti jatkoa. Toki kotiutukset sattui oikeille miehille, päästiin yrittämään, siitä ei jääty kiinni, aloitti KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen.

–  Koko ajan vähän perässä, koko ajan jouduttiin miettimään, miten pyöritetään jatkoa. Henri Puputti (3 lyötyä, 5/8 KL) antoi alkutahdit ja Vimpeli oli todella vahva, muutamissa hetkissä antoi vähän säpsyä ja vähän tuusattiin, lopputulos oli epämieluinen.

– Positiivisella tavalla jos ajatellaan että kentällä oli C-poikien Itä-Länsi lukkari ja miesten Itä-Länsi-lukkari, niin on siinä vähän eroa, mutta ei me lukkariin kaaduta eikä kaaduttu, lopetti Partanen viitaten Rasmus Surakan paikalla lautasen äärellä olleeseen 16-vuotiaaseen Superpesisdebytantti Oiva Mämmiin. Oiva myös avasi juoksutilinsä lyömällä toisen jakson tasoitusjuoksun 2-2 kun välilyönnillä Sulo-Veikko Varonen ehti helposti kotiin.

Vedon pelinjohtaja Jussi Parvi oli tosi tyytyväinen kuuden pisteen tuplaotteluiden saaliiseen.

– Jokunen kerta on tämä KiPa+JoMa tupla tullut tehtyä ja yhden pisteen kanssa lähdetty kotiin. Saatiin tilannetta tehtyä hyvä määrä ja hyviä juoksuja. Ulkopelikin on hyvää, kahteen peliin yhteensä viisi juoksua annettu, kertoi Parvi.

Vimpeli sai jokaisessa sisävuorossaan viimeistä lukuun ottamatta lyötyä juoksun.

KiPa aloitti ottelun sisällä rakentaen Anttoni Jakobssonin, Aku Kettusen ja Topias Kaksosen lyönneillä palottomat ajot. Pippolan merkattu kumurayritys kantoi kopiksi ja haavat kotiin, mutta vaihto onnistui ulkokentän hieman avustaessa. Janne Mäkelä ensimmäinen lyönti kakkospussiin tuotti ristin kotiin ja kun vaihtoyritys tuotti toisen ristin, tuhraantui hyvä alku siihen.

Oiva Mämmi, 16 v., debytoi KiPan lukkarina

Tasoittavalla Veto rakensi kärjestään oppikirja-ajot Henri Puputille, jonka kova välilyönti keskelle taakse kotiutti Mikko Vihriälän 0-1. Takalaittoman jälkeen toinen ajolähtö eilisessä JoMa-ottelussa neljä juoksua lyöneelle Matias Rinta-aholle, jonka KiPa sai nyt hyvin pidettyä kurissa. Kahdella kopilla pesät tyhjjiksi haavoilla ja Rinta-ahon saldoksi jäi tänään 1 lyöty, 2/10 kärkilyöntiä.

Henri Puputin kova laaka takakentälle ja Mikko Vihriälä toi 0-1 Vedolle

Toisessa vuoroparissa Veto jatkoi samaa tahtia: kärjestä palottomat ajot, Puputin lyönnillä risti kotiin, mutta Lauri Vihriälän lyönti linjaan  oli tuottamassa jo toisen palon, mutta pallo putosi lukkarin räpylästä ja Aleksi Lassila toi 0-2.

Kolmannen alkavalla KiPa sai kaksi ajolähtöä. Pippolan merkkaamattomasta välilyönnistä kakkoskoppari Mikko Vihriälän kova heitto poltti Otto Kauppisen kotiin ja Mäkelän kumurayrityksestä haavat kotiin.

Tasoittavalla Henri Puputin ensimmäisestä lyönnistä Aku Kettunen poltti etenijän kotiin, mutta toisella pallo kakkosjatkeelle ja Jere Saukko toi jakson loppunumerot 0-3 Vedolle. Veto sai vielä kolme ajolähtöä, mutta Rinta-ahon ja Kortehiston veljesten yritykset KiPan ulkokenttä pystyi torjumaan.

Viimeisen alkavalla KiPan takaa-ajo jäi heti piippuun kun kolmen lyöjän jälkeen oli jo kaksi ristiä taululla.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet 4-9 Vedolle ja kärkilyönnit 11-13.

Toisella jaksolla Henri Puputti jatkoi vahvaa esitystään kotiuttamalla heti ensimmäisen alkavalla sisävuorolla Mikko Vihriälän kun varma palo vaihtui karkeaan yliheittoon kotipesästä. Jatkoajot KiPa torjui Lauri Vihriälän lyötyä laittoman ja Topias Kaksosen polttaessa Lassilan kotiin.

Toisen alkavalla Veto lisäsi johtonsa 0-2:een kun ajolähdöstä Matias Rinta-aho löi illan ainoan juoksunsa kuudesta yrityksestään kun kolmossaumalyönnillä Aleksi Lassila kiiti kotiin.

Tasoittavalla KiPa sai kakkoskärjestään heti palottomat ajot. Pippolan viimeisen mentyä laittomaksi KiPa otti aikalisän. Janne Mäkelän ensimmäisellä ykkörajanäpyllä risti kotiin, mutta sitten pallo keskelle väliin ja kun syöksykoppiyrityksestä pallo putosi kenttään, toi Anttoni Jakobsson 1-2 kavennuksen. Lassi Vasarainen vaihtoi näpyllään uudet ajot KiPalle ja Onni Mämmi kotiutti välilyönnillä Sulo-Veikko Varosen ja taululle 2-2.

Otto Kauppinen ja Samu-Kalle Varonen tsemppaavat Rantakentän yleisöä

Rantakentän katsomon riemu ei jatkunut kovinkaan pitkään. Kolmannen alkavalla kolmantena lyöjänä Juho Heikkalan kakkosrajaleikkuri verkkoihin ja Atte Kortehisto ehti kakkoselta lähdettyään kotiin saakka ja taululle 2-3.  Mikko Vihriälä löi myös läpi kakkosrajasta ehtien suoraan kakkospesälle. Lyöjät olivat jo vähissä ja KiPa otti kopeilla kaksi seuraavaa pois, mutta Elmeri Anttila iski vuoroparin kolmannen läpilyönnin kakkosrajaleikkurilla ja Mikko Vihriälä toi 2-4.

Kolmannen tasoittavalla KiPan takaa-ajo tyrehtyi kärpäseen kakkospesältä ja hudiksi jääneeseen varsilyöntiyritykseen.

Viimeisessä vuoroparissa KiPa sai jälleen kakkoskärjestä palottomat ajot, mutta Vedon lukkari nykäisi Kauppisesta kärpäsen kolmospesältä. Pippolan onnistuttua vaihtamaan kärjen uudestaan kolmoselle tilanne päättyi Mäkelän koppilyöntiin.

Toisen jakson kolmostilanteet tasan 7-7 ja kärkilyönnit 81-21 Vedolle.

Kolmospuolen katsomot aika täysiä

Lue lisää

Janne Mäkelän kumuralla ensimmäinen juoksu KiPan paidassa.

2.5.2026. Rantakentällä kesäisessä +20 asteen lämmössä KiPa hallitsi harjoitusottelun ensimmäistä jaksoa, JoMa toista. KiPa-JoMa 1-2k (2-0,1-6,0-1k)

KATSO KUVAGALLERIA OTTELUSTA Jaksovoittojen mentyä tasan ei supervuoroparia...

Lue lisää »

Superpesiskausi käyntiin 10.5. – kaksi ensimmäistä peliä ilmaisotteluita

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi käynnistyy sunnuntaina 10.5....

Lue lisää »

Superpesiskausi käyntiin 10.5. – kaksi ensimmäistä peliä ilmaisotteluita

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi käynnistyy sunnuntaina 10.5....

Lue lisää »

Pelinjohtajien ennakkoarviot julki – Manse PP suurin mestarisuosikki, KiPa rankingissa viidentenä

Miesten Superpesiksen pelinjohtajien ennakkoarviot on julkaistu. Hallitseva Suomen...

Lue lisää »

Topias Kaksonen jatkaa KiPassa syksyyn 2027

Kiteen Pallo ja Topias Kaksonen, 20, ovat solmineet...

Lue lisää »

Kiteen Pallo teki jälleen positiivisen tuloksen – kevätkokous päätti Superpesis-toimintojen eriyttämisestä osakeyhtiölle

Kiteen Pallon kevätkokouksessa käytiin läpi seuran tilinpäätös edelliseltä...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto12812128
2Joensuun Maila Joensuun Maila11622124
3Manse PP, Tampere Manse PP13524223
4Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko12361222
5Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy9440120
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät9340217
7Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat13232614
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo10312413
9Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot10223313
10Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri1013069
11Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit13101114
12Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat12010112