6.1.2026 Loppiaisen tasonmittaus lukkareiden taistoa, JoMa voittoon 3. kotarikierroksella. JoMa-KiPa 2-1k (1-0, 1-2, 0-0s, 5-4k) 

Perinteisessä loppiaisen tasonmittauksessa ei eroa meinannut JoMan ja KiPan välille tulla kun ottelu ratkesi vasta JoMan 12. kotiutuskilpailuparin juoksulla.

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA

– Kyllähän tämä oli ihan erinäköistä kuin lauantaina, mutta voitto jäi saamatta, harmitteli KiPan kapteeni Samu-Kalle Varonen ottelun jälkeen. KiPalta puuttui jalkoja etenemiseen kun Topias Kaksonen ja Sulo-Veikko Varonen eivät vielä olleet pelikunnossa.

Etenkin ensimmäinen jakso oli ulkopelin juhlaa ja vähiin jääneet kolmostilanteet 1-2 KiPalle.

Mutta jakson ainoan juoksun löi viimeisen vuoroparin alkavalla sisävuorolla JoMan kotiuttajajokeri Juho Toivola. Täpätäp-tilanteen olisi voinut viheltää toisinkin, mutta Samuel Tirkkonen toi JoMan 1-0 voittojuoksun.  

Juho Toivolan lyönnillä Samuel Tirkkonen toi 1. jakson ainoan juoksun ja JoMa 1-0 jaksovoittoon.

KiPan voitettua hutunkeiton se sai ensimmäisen vuoroparin tasoittavallaan kakkoskärjestään Eeli Partasen välilyönnillä kahden palon ajot Jiri Pippolalle, mutta Jipin lyönti jäi kakkospuolelle linjaan. 

Eeli Partanen tuulettaa Kasperi Hämäläisen paloa kolmannessa vuoroparissa.

KiPan toinen kolmostilanne tuli kolmannessa vuoroparissa. Etutilanteessa Pippola oli viimeisenä lyöjänä ja ensimmäisellä lyönnillä Anttoni Jakobsson paloi kolmospesälle Jonne Matikaisen jäädessä ykköselle. Toisella Jipi vaihtoi Jonnen kakkoselle, kolmannella pallo takakentälle, mutta Jonne ehti kolmospesän kautta vain puoleen väliin kotitaipalelle ennen paloaan. 

Niukkojen kolmostilanteiden 1-2 lisäksi kärkilyöntejäkin vain 12-14 KiPan hyväksi. 

Otto Kauppinen meni tutulla tyylillään 1. jaksolla 3/4 kertaa kärkeen. Toisella jaksolla meno hyytyi täysin.

Toinen jakso alkoi KiPan merkeissä vauhdikkaasti

Toinen jakso alkoi vauhdikkaasti KiPan sisävuorolla. Kasperi Kaksonen meni kärkeen ja laittoman lyönnin jälkeen Rasmus Surakka iski pallon koppareiden takaa läpi verhojen taakse ja KiPalle takatilanne. Kotiin palautettiin pallo, jossa ei kuitenkaan ollut tuomarin merkintää. Kasperi ja Rasmus juoksivat kotiin ja KiPa juhli jo 0-2 juoksuja, mutta pienen palaverin jälkeen todettiin, että ei siellä vääriä palloja voinut olla ja etenijät takaisin takapesille. Lämmittelypallot olivat erivärisiä kuin peliin vaihdetut kaksiväriset pallot.

Ilmaisia juoksua makeampia olivatkin sitten itse lyödyt kaksi juoksua:

Aku Kettunen näpytti itsensä täyttämään ykköspesänkin. Paloton ajolähtö Samu-Kalle Varoselle, mutta linjasta risti kotiin. Jatkoajot Jiri Pippolalle, joka löi kovaa JoMan kanssa juuri sopimuksen tehnyttä SiiPen kasvattia, kolmospolttaja Miro Kähköstä kohti ja Rasmus Surakka toi 0-1 KiPalle. Ohitusnäpystä Lonkaisen huono heitto ei saanut paloa aikaa kolmospesältä, joten pesät uudelleen täyteen.

Jiri Pippola löi kolmospuolelta Rasmus Surakakan kotiin 0-1

Ajot jatkuivat ja Juho Keinänen iski heti ensimmäisellään merkatun kolmossauman puhkaisun ja Aku Kettunen toi helposti 0-2. Samalla välipalo kolmoselta ja kopinnostolla pesät tyhjiksi. Kakkoskärjestä vielä Kaksonen löi pystärillä kärjen kolmoselle, mutta toisella haavat kotiin ja teknisellä palolla vuoron vaihto. 

Juho Keinäsen välilyönnillä Aku Kettunen toi tuuletellen KiPan toisen jakson voittojuoksun 0-2.

Tasoittavalla JoMa sai kärjestään palottomat ajot Toivolalle. mutta KiPan ykköspalkittu lukkari nappasi väärällä Kettusen irti kolmoselta ja Toivolan vaihtoyrityksestä toinen risti taululle. Vuoro loppui jokeri Lankisen laittomaan lyöntiin. 

Toisen alkavalla KiPa sai Jakobssonin keskinäpyllä kahden palon ajot Pippolalle. mutta etenkin kotarissa ulkona loistannut Lehikoinen nappasi Keinäsestä ristin kotiin. 

JoMan toinen ja kolmas sisävuoro olivat Surakan näytöstä: etenijää ei JoMa saanut edes kakkoselle kun Surakka napsi yhteensä kolme kärpästä, haki näpyjä ja sai lyönnin laittomaksi. 

Aku Kettunen ehti ensin, Kasperi Hämäläisestä palo kärpäsena toisessa vuoroparissa.

KiPan kolmas ja neljäs sisävuoro ei paljon parempia ollut vaikka viimeisessä Varonen saikin KiPalle takapesät täyteen, mutta Keinäsen kotiutuslyönti ei onnistunut. 

Viimeisen tasoittavalla JoMan kärjestä Surakka ja Halttunen napsivat jo kaksi ristiä taululle. Hämäläinen meni pompulla kärkeen ja harhaheitolla jo kakkospesälle. Jokeripaidassa Lehikooinen tuli kopilla pois ja Schroderus llöi tsensä kärjen taakse ykköselle. Samuel Tirkkonen löi kumuran keskelle ja pallo meni takaa läpi, jolloin Kasperi Hämäläinen toi helposti kavennuksen 1-2. Harhaheitolla vielä takapesät täyteen. Aikalisän jälkeen Joosua Rättö pommitti kahdesti Vasaraista, joka haki kaksi koppia. Jakso päättyi Toivolan lyöntivuorolla Surakan irroitettua nykäyksellä Schroderuksen kolmospesältä. 

Kolmostuomari Jooa Hyvönen näytti että Ukko Schroderus irti kolmospesältä kärpäsenä ja 2. jakso loppui KiPan voittoon 1-2.

Toisen jakson kolmostilanteet 3-6 KiPalle ja kärkilyönnit 13-16 myös KiPalle. 

Kotareissa viiden ensimmäisen parin jälkeen juoksut tasan 2-2, kymmenen parin jälkeen 4-4 ja KiPan seuraavat viisi epäonnistuivat. Mutta JoMan 12. pari Juho Toivola-Kasperi Hämäläinen tekivät JoMalle kotareiden 5-4 voittojuoksun.

KiPan pareista parhaiten onnistui Juho Keinänen-Anssi Halttunen, joka teki kaksi juoksua kolmella yrityksellään. Myös JoMalla oli yksi pari, Juho Toivola-Kasperi Hämäläinen, joka onnistui 2/3 kertaa.

KiPan Talvisuperin ottelut jatkuvat sunnuntaina 1. helmikuuta klo 13 Joensuu Areenalla ja vastaan tulee Imatran Pallo-Veikot.

Lue lisää

10.5.2026. Veto teki kuuden pisteen reissun itärajalle kun Henri Puputti antoi alkutahdit myös KiPan kaatamiseen. KiPa–ViVe 0-2 (0-3,2-4)

KATSO LISÄÄ KUVIA OTTELUSTA KiPan kauden avausottelussa oli...

Lue lisää »

Janne Mäkelän kumuralla ensimmäinen juoksu KiPan paidassa.

2.5.2026. Rantakentällä kesäisessä +20 asteen lämmössä KiPa hallitsi harjoitusottelun ensimmäistä jaksoa, JoMa toista. KiPa-JoMa 1-2k (2-0,1-6,0-1k)

KATSO KUVAGALLERIA OTTELUSTA Jaksovoittojen mentyä tasan ei supervuoroparia...

Lue lisää »

Superpesiskausi käyntiin 10.5. – kaksi ensimmäistä peliä ilmaisotteluita

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi käynnistyy sunnuntaina 10.5....

Lue lisää »

Superpesiskausi käyntiin 10.5. – kaksi ensimmäistä peliä ilmaisotteluita

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi käynnistyy sunnuntaina 10.5....

Lue lisää »

Pelinjohtajien ennakkoarviot julki – Manse PP suurin mestarisuosikki, KiPa rankingissa viidentenä

Miesten Superpesiksen pelinjohtajien ennakkoarviot on julkaistu. Hallitseva Suomen...

Lue lisää »

Topias Kaksonen jatkaa KiPassa syksyyn 2027

Kiteen Pallo ja Topias Kaksonen, 20, ovat solmineet...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto12812128
2Joensuun Maila Joensuun Maila11622124
3Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy10540123
4Manse PP, Tampere Manse PP13524223
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko12361222
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät10350219
7Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat13232614
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo10312413
9Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot10223313
10Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri1113079
11Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit14101124
12Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat12010112